LocalTestForum 2017, Tuusula, Suomi

Keskiviikkona 10.5.2017

Lataa CFP
v:2017.01.30


Nordic Test Forum kutsuu pohjoismaiden sekä Baltian maiden testausasiantuntijat vuosittain kokoon keskustelemaan ja jakamaan tietoa elektroniikan testauksen nykytilasta, tulevaisuudesta ja haasteista. Vuoden 2016 Nordic Test Forumissa syntyneen ajatuksen pohjalta päätimme kokeilla paikallisen tilaisuuden järjestämistä. Paikallinen tapahtuma noudattaa NTF:n kaavaa, mutta järjestetään yksipäiväisenä ja paikallisella kielellä.


Ensimmäinen ”Local Test Forum” On tarkoitus järjestää Kavo Kerrin tiloissa Tuusulassa.
Local Test Forum pyytää teitä osallistumaan tapahtumaan, pitämällä tilaisuudessa esitelmän elektroniikan testauksesta.

Esitelmä ehdotukset

Test Forum hakee esitelmiä liittyen elektroniikan testaukseen. Yllämainittujen aiheiden lisäksi
voitte valita esitelmänne aiheen myös vapaasti, kunhan aiheella on yhteys elektroniikan
testaukseen. Erityisenä toiveena on ns. benchmark ja best practice -esitelmät, joissa käsitellään
aihetta aidossa käyttöympäristössä, käyttäjän näkökulmasta.

Hyväksytyt esitelmät tulee toimittaa tilaisuuden järjestäjille sähköisessä muodossa. Materiaalit
jaetaan myös tilaisuuden osallistujille.

Tärkeät päivämäärät

  • Tiivistelmä/ehdotus esitelmästä: 28.2.2017
  • Ilmoitus esitelmän hyväksymisestä: 15.3.2017
  • Tilaisuuteen rekisteröityminen: 31.3.2017
  • Esitys materiaalin toimitus: 30.4.2017

Tilaisuuden kuvaus

  • Tilaisuus kestää yhden päivän.
  • Tilaisuudessa pidetään kuusi esitelmää kahdessa jaksossa.
  • Esitysten kesto on noin 30 minuuttia: 25 min esitys ja 5 min kysymyksille ja keskustelulle.
  • Jaksojen välillä on mahdollisuus tutustua Kavo Kerrin Lean -tuotantoon.